sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Voihan kanssamatkustajat

Päätin tuossa pikasesti poiketa Tampereella kädentaitomessuilla. Matkaan lähdin perjantaina heti töiden jälkeen, tai jo vähän ennenkin, kun otin käyttööni edellisviikon ylityöt. Kiipesin bussiin ja jäin tapani mukaan istumaan melko eteen, kuulomatkan päähän kuskista. Edessäni istui vain pari ihmistä, joten kuuluvuus ovelle olikin hyvä, ei häiriötekijöitä...
Kyytiin kiipesi nainen, matkustaja1. "Kauankos tää ajaa Helsinkiin?" Kuljettajan vastatessa, että tunnin verran, järkyttyi matkustaja1. "TUNNIN???" No ihan normaaliaika minusta, kun bussi kuitenkin pysähtelee pysäkeillä ja sitä muutakin liikennettä on. Ilmeisesti matkustaja1 ei yleensä busseja käytä. Kuljettajakin tätä selitti, että ei voi ihan tarkkaa aikaa sanoa, kun ei tiedä miten liikenne etenee ja miten usein pitää pysähtyä. Edessäni istuva matkustaja2 ei kuitenkaan voinut jättää asiaa tähän. "Eikös se kestä 55 minuuttia? Siellä sivulla sanotaan 55 minuuttia, 5 minuuttia vaille tunti!" Ihme kyllä asiasta ei tehty kuitenkaan sen isompaa numeroa, vaikka mielessäni ehdin sen jo kuvitella.

Hetken päästä ovelle kiiruhtaa toinen nainen. "Saisinko minä ostaa lipun tälle kirjekuorelle? Sitä tultaisiin Helsingissä vastaan kyllä. Minä otin vahingossa kotiavaimen mukaan ja pitäisi saada se nyt takaisin, että jos minä ostan sille lipun niin meneekös se perille?" Harmitti etten nähnyt kuljettajan ilmettä... "Niin siis mitä?" kysyi kuljettaja, enkä yhtään ihmettele. Nainen selosti asian uudestaan ja kuski - ilmeisesti haluten vaan eroon tapauksesta mahdollisimman pian - totesi, että kyllähän se varmaan onnistuu, rahtina voi lähettää. Varmisteli vielä, että sitä tosiaan tullaan Kampissa hakemaan ja saivat asian hoidettua. Hintaa en kuullut, mutta ilmeisesti oli vain muutaman euron, kun nainen iloisesti ja kuuluvasti hihkaisi "Ai niin vähän? Minä ajattelin että jos se on jotain 500 euroa!"

Kampissa Tampereen suuntaan lähtevän auton kanssa oli sitten eri ongelmat. Edellinen bussi oli jostain syystä myöhässä useamman minuutin ja oma bussi ei päässyt sitten laiturille. Kuski kävi tälle edelliselle jo jotain sanomassa, mutta yhä vaan kesti (ja arvatkaa häiritseekö, kun en tiedä mikä viivästykseen oli syynä. Villi veikkaus: joku matkustaja). Aikataulun näyttöruudussa ehti jo tiedot vaihtua ja näytti ekana tuon Tampereen auton tiedot. Niinpä useampi siihen menevä matkustaja ryntäsi ovesta ulos ja suoraan bussiin, sitten täyskäännös ympäri ja jäi siihen laiturille parveilemaan. Lopulta bussi lähti ja toinen pääsi ajamaan tilalle. Ja menikö sen kanssa asiat sujuvan sutjakasti? Ehei. Kyytiin oli tulossa jostain syystä niitä edellisen bussin matkustajiakin (kyllä, edelleenkin mua kiusasi kun en tiennyt syytä...) joitten kanssa piti selvitellä jatkoyhteyksiä tai jotain. Lisäksi kyytiin oli kovasti tulossa nainen, jonka lipussa luki Kokkola, laiturina tää sama ja kellonaikakin heitti parilla minuutilla. Eli mahdoton yhtälö, jota ei kuski pystynyt selvittämään vaan neuvoi menemään matkahuoltoon. Onnea matkaan vaan... Tässä vaiheessa oli jo selvää, että mekin lähtisimme liikkeelle pari minuuttia myöhässä. Vielä koitti pari mattimyöhäistä tulla kyytiin ja kuski totesi, että tulkaa nyt, vaikka oikeastaan pitäisi olla jo menossa. "No ettekös te oo aina myöhässä?" kommentoi mies ylimieliseen sävyyn. Minä olisin jo saattanut sanoa jotain ajoissa tulemisesta, mutta kuski lehmänhermoisena naurahti vaan, että minä en ole koskaan myöhässä. Eikä nytkään lähtö viivästynyt kuin 2 minuuttia, mikä nyt ei varmasti kenenkään aikataulua kaada mihinkään suuntaan. Matkalla kuski selvitteli vielä näitä jatkoyhteyksiä, soitteli toisille kuskeille sopien matkustajien vaihdoista, että saadaan ihmiset mahdollisimman nopeasti eteenpäin ja huolehti siinä sivussa vielä yksin matkustavan lapsen perille oikealle pysäkille. No, eipähän käy iltapimeän ajot tylsiksi...

Vaan täytyy sanoa, että ei käy noitakaan hommia kateeksi. Sitä matkustajana ei oikeasti edes ajattele mitä kaikkea kuski joutuu tekemään ja kokemaan ja kuitenkin täytyy niistä aikatauluista pitää kiinni. Sitten saa kuulla valitukset, jos ollaan minuutti tai kaksi myöhässä...


Kappas, tämä on jostain syystä tainnut jäädä luonnoksiin eikä ole päätynyt julkaistavaksi saakka. Lätkäistäänpä nyt samantien näkyviin tämäkin hengentuote. :)

Huppista keikkaa!

Pienimuotoisia arkeologisia kaivauksia netin syövereissä ja tälläinen tuli vastaan. Jotenkin tutun oloinen... No mutta kappas, sehän on oma pikku blogini. *syvä huokaus* Vähän on taas tullut taukoa, ihan vähän vaan - vajaa kaksi vuotta.

Eipä tässä nyt toisaalta mitään ihmeitä ole tapahtunutkaan, että mistäpä sitä raapustelisi. Vähän työkuvioita uusittu, ikkunan takana maisema muuttunut, ei kylläkään muuton takia vaan näiden rakennustöiden. Takapiha on kadonnut, ensin se pikkuinen metsikkö, sitten sen tilalle tullut lammikko osmankäämineen ja sammakoineen. Tilalla pönöttää muutama kerrostalon poikanen ja parkkihallirakennus. Ja lisää tulee. Se on kesälomakin mukava herätä aamuseitsemältä, kun pihalla kuuluu jumalaton ryminä ensimmäisen sorakuorman valuessa auton lavalta. Tämän jollei anna uniaan vielä keskeyttää niin tuntia myöhemmin alitajuntaan puskee piiiip, piiiip, piip, piip, piipipiipiiipPUUUMM tien toiselta puolelta, missä räjäytellään kalliota tulevan koulun tieltä. Onneksi nautin kesäaamuista.

Lueskelin tuossa hiukan huvittuneena paria aikaisempaa kirjoitusta kaappien inventaariosta. Kovasti heittelin silloin tavaraa myyntiin ja poistoon, mutta kun tänä kesänä tein saman, niin kummasti sitä vain kaikkea silti löytyi. Löytyy muuten yhä, vaikka roskiin on mennyt useampikin kassillinen, kirppiksellä myyty samoin tavaraa ja menipä tuota pari isoa laatikollista ihan kavereillekin. Huolestuttavasti on vielä toiminut järjenkäyttö uutta tavaraa katsellessa, ihankaikkea ei tarvitse ostaa, vaan sitä oikeasti miettii haluanko ja tarvitsenko tämän nyt, ostaisinko myöhemmin? Tai ollenkaan? Noh, tämä on ohimenevää. Vaan vielä pitäisi saada kellarista pari laatikollista kirjoja pois. Kuka haluaa tulla penkomaan? Onneksi tuossa keväällä Porvooseenkin tuli tuollainen Goodwill-hyväntekeväisyyskirppis, jonne olen saanut jonkin verran tavaraa vietyä. Kaikkeahan sinnekään ei viitsi viedä, lähinnä sellaista minkä voisi itse kuvitella ostavansa.

Mutta joo, jospa tästä taas tomertuisi kirjoittelemaan. Tai sitten ei. Tuleepa nyt ainakin testattua vieläkö tämä toimii. Jos vaikka uskaltautuisi tekemään niitä tunnustuksia kaappien syövereistä. Masokismia ja silleen.