maanantai 14. syyskuuta 2015

Höpinäälöpinää

Itsekehua: Olen ollut ihan mahdottoman ahkera viime aikoina. Oikeastaan tietyiltä osin koko kesän. Olen tehnyt siskon innoittamana inventaariota ja suurta tyhjennystä. Häädön on saanut vino pino askartelulehtiä, osasta nappasin parhaat palat talteen ja loput roskiin, osan hivutin pikkuhiljaa rappukäytävässämme majailevaan "ota tästä"-laatikkoon, josta ne mystisesti työpäivän aikaan katosivat jollekulle innokkaalle askartelijalle. Samaiseen lootaan löysi tiensä myös kasa erilaista itselle tarpeetonta askartelukamaa, kasakaupalla kirjoja, joitain leluja. Kuitenkin sellaista, minkä voi olettaa tulevan käyttöön, risat lensivät suoraa päätä roskiin. Toisaalta siitä on kulkeutunut takaisinpäin kirjoja luettavaksi, mutta valtaosin ollaan miinuspuolella.

Olen myös ahkeroinut korttiaskartelun parissa, ja onnistunut pysyttelemään ihan kotona olevissa tarvikkeissa eli jopa paperipino on hiukan kutistunut. Ei paljon, mutta hiukan. Vähän kuin tyhjentäisi Itämerta muovisangolla... :)

Samoin tein inventaariota vaatehuoneessa ja ihan kylmästi poistoon vaatteet, joita en tule käyttämään. Vielä on hommaa jäljellä, tätä on pakko tehdä pienissä erissä, koska helposti tulee siirrettyä tavaraa vain kasasta toiseen, siihen kuuluisaan "tätävoivielätarvita"-kasaan. Tässä on tosin se huono puoli, että sitä huomaa tarvitsevansa sitten uusia vaatteita ja voi luoja mä vihaanvihaanvihaan vaateostoksilla käyntiä. Erityisesti vihaan sitä silloin, kun on pakko löytää jotain tiettyä tarkoitusta varten. Koitin etsiä hametta. Vaihtoehtoina tuntuu olevan a)polven yläpuolelle ylettyvät hamoset b)nilkkapituiset mustalaisleiri-muuttaa-taivaaseen-tyyppiset värioksennukset c)hameet, joita mummuni olisi voinut käyttää. Päädyin sitten pysyttelemään pitkissä housuissa. Puuttui vain joku kiva yläosa. Vaihtoehdot on jälleen mummutyyliä tai sitten jotain läpinäkyvää haituvaa tai sitten sellaisia, joissa kaula-aukko ulottuu napaan asti. Kiitos vaan, en halua rintavarustustani esitellä yleisölle. Huokauksia, ahdistusta ja sisäistä raivoa. Ehkä (todennäköisesti) vika on minussa eikä vaatteissa.

Toisaalta taas tietyt projektit eivät ole edenneet pätkän vertaa, mutta vielähän tässä on aikaa. Ainakin aikaa panikoida, jollei muuta.

Tuli jälleen huomattua miten innokkaita ihmiset ovat tekemään yhteisen asian eteen hommia. Eräs tuttava täytti vuosia ja ajattelimme kaveriporukalla häntä muistaa. Viestit lenteli kiivaasti ja ideoita lahjaksi tuli useampia. Päätös tehtiin ja päästiin kohtaan "kuka noutaa lahjan". Ai että halukkaita oli runsaasti! Viestittely loppui kuin seinään, viikkoon ei kuulunut kenestäkään mitään. Olin sitten matkalla kauppaan itse, kun yksi porukasta soitti ja sanoi olevansa juuri kaupassa, kysyi muuttettaisiinko suunnitelmaa, kun siellä olisi juuri passeli lahja ja hän voisi sen samalla tuoda. Päätimme diktaattorin valtuuksin, että näin tehdään, muilta ei sitten kysytä enää mitään. Jännityksellä odotan miten moni haluaa kuitenkin osallistua kustannuksiin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti