keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Wuhuu!

The Projekti etenee, hitaasti mutta varmasti kuin...kuin...no joku mikä etenee hitaasti mutta varmasti. Eli siltä varalta että et ole huomannut päivitystäni tuolla nukkisblogin puolella, niin rintamamiestalo 90 edistyy. En nyt toista juttua tänne, mutta olen ihan tyytyväinen noista pikkiriikkisistä oho-efekteistä huolimatta. Vältellessäni tuota rakennustyömaata löysin kirpparilta palapelin, jonka joutessani kokosin. En ole mikään innokas palapelaaja (tämä ei saletisti ole oikea sana), mutta oli jotenkin nätti kuva ja se vaan tarttui matkaan. Kyseessä on siis Stephen Mackeyn keijukaisaiheinen kuva ja googlaillessani tyyppiä löytyi valtavasti uusia kuvia. Noita näyttäisi olevan jopa postikortteina, mikä tietää sitä, että jos niitä nenän eteen tupsahtaa niin eiköhän ne kassiin sujahda. Samoin noita palapelejä täytyy löytää lisää.




Taloprojektia vältellessäni koitin kunnostaa myös rappukäytävän laatikosta pelastamaani wannabe-barbieta eli Simban Ariel-nukkea. Hiukset olivat yhtenä möykkynä, niitä selvitellessä meni pari tuntia. Koitin konkareiden neuvojen mukaan hoitoainekäsittelyä ja uutta kampausta, sitten suoristusrautakäsittelyä. Lopputuloksena on sileämmät hiukset, mutta ei vielä täydelliset. Ehkä uusin suoristusrautailun, ehkä kokeilen vielä uutta hoitoainekäsittelyä. Ei raaskisi leikatakaan, kun kuitenkin on melko hyvässä kunnossa muuten. Olisi tuolla jemmassa vielä pari (kuka näitä kaikkia laskee) muuta ressukkaa vailla hoitoa, ehkäpä nekin tässä saadaan kuntoon. Huonokuntoisimpia olen ajatellut tuunata uuteen uskoon jossain vaiheessa. Onko tässäkään hommassa mitään järkeä? Ehkä ei, mutta pitäisikö olla? Pitääkö harrastuksissa olla järkeä? Täytyy jossain vaiheessa pelastaa siskon barbietkin, ettei äiti tai sisko itse pistä niitä myyntiin. Jännä muuten etten ollut ollenkaan niistä kiinnostunut lapsena, vasta siskon niillä leikkiessä kiinnostuin itse tekemään niille vaatteita (ei nyt puhuta siitä minkä tasoisia ne olivat...) ja pitämään kutrit kunnossa. Nytkin ajattelen niitä keräilykohteena enkä siis leluina. Ei mulla Barbieta ollutkaan, mutta ihan aito oikea Ken oli kyllä, ja joku naispuolinen täytyi olla, koska mulla on sellaisen vaatteita. Ja ne oli hienoja, oli kuulkaas toimivia vetoketjuja ja kaikkea!


Ei mun kyllä ollut tarkoitus ihan tällä lelulinjalla mennä, ajattelin vaan vielä tälle kuulle jotain löpinää saada aikaan. Pahoittelen, jos luit tänne saakka löytämättä mitään asiaa. Ehkä ensi kerralla sitten, ehkä ei. Ai joo, piti motkottaa tuosta pahuksen Kuusta. Niin kovasti lupailtiin täydellistä kuunpimennystä ja superkuuta ja ties mitä ihmeellistä. Pahuksen mollukka piileskeli pilvien takana jo illalla ja en siis odottanut kovin kummoista aamullakaan. Enkä ollut väärässä. Taivas paksussa pilvessä, kuusta ei tietoakaan. Tietysti seuraavana yönä oli niin kirkas taivas ettei mitään rajaa. Onko tämä reilua, kysyn vaan!


maanantai 14. syyskuuta 2015

Höpinäälöpinää

Itsekehua: Olen ollut ihan mahdottoman ahkera viime aikoina. Oikeastaan tietyiltä osin koko kesän. Olen tehnyt siskon innoittamana inventaariota ja suurta tyhjennystä. Häädön on saanut vino pino askartelulehtiä, osasta nappasin parhaat palat talteen ja loput roskiin, osan hivutin pikkuhiljaa rappukäytävässämme majailevaan "ota tästä"-laatikkoon, josta ne mystisesti työpäivän aikaan katosivat jollekulle innokkaalle askartelijalle. Samaiseen lootaan löysi tiensä myös kasa erilaista itselle tarpeetonta askartelukamaa, kasakaupalla kirjoja, joitain leluja. Kuitenkin sellaista, minkä voi olettaa tulevan käyttöön, risat lensivät suoraa päätä roskiin. Toisaalta siitä on kulkeutunut takaisinpäin kirjoja luettavaksi, mutta valtaosin ollaan miinuspuolella.

Olen myös ahkeroinut korttiaskartelun parissa, ja onnistunut pysyttelemään ihan kotona olevissa tarvikkeissa eli jopa paperipino on hiukan kutistunut. Ei paljon, mutta hiukan. Vähän kuin tyhjentäisi Itämerta muovisangolla... :)

Samoin tein inventaariota vaatehuoneessa ja ihan kylmästi poistoon vaatteet, joita en tule käyttämään. Vielä on hommaa jäljellä, tätä on pakko tehdä pienissä erissä, koska helposti tulee siirrettyä tavaraa vain kasasta toiseen, siihen kuuluisaan "tätävoivielätarvita"-kasaan. Tässä on tosin se huono puoli, että sitä huomaa tarvitsevansa sitten uusia vaatteita ja voi luoja mä vihaanvihaanvihaan vaateostoksilla käyntiä. Erityisesti vihaan sitä silloin, kun on pakko löytää jotain tiettyä tarkoitusta varten. Koitin etsiä hametta. Vaihtoehtoina tuntuu olevan a)polven yläpuolelle ylettyvät hamoset b)nilkkapituiset mustalaisleiri-muuttaa-taivaaseen-tyyppiset värioksennukset c)hameet, joita mummuni olisi voinut käyttää. Päädyin sitten pysyttelemään pitkissä housuissa. Puuttui vain joku kiva yläosa. Vaihtoehdot on jälleen mummutyyliä tai sitten jotain läpinäkyvää haituvaa tai sitten sellaisia, joissa kaula-aukko ulottuu napaan asti. Kiitos vaan, en halua rintavarustustani esitellä yleisölle. Huokauksia, ahdistusta ja sisäistä raivoa. Ehkä (todennäköisesti) vika on minussa eikä vaatteissa.

Toisaalta taas tietyt projektit eivät ole edenneet pätkän vertaa, mutta vielähän tässä on aikaa. Ainakin aikaa panikoida, jollei muuta.

Tuli jälleen huomattua miten innokkaita ihmiset ovat tekemään yhteisen asian eteen hommia. Eräs tuttava täytti vuosia ja ajattelimme kaveriporukalla häntä muistaa. Viestit lenteli kiivaasti ja ideoita lahjaksi tuli useampia. Päätös tehtiin ja päästiin kohtaan "kuka noutaa lahjan". Ai että halukkaita oli runsaasti! Viestittely loppui kuin seinään, viikkoon ei kuulunut kenestäkään mitään. Olin sitten matkalla kauppaan itse, kun yksi porukasta soitti ja sanoi olevansa juuri kaupassa, kysyi muuttettaisiinko suunnitelmaa, kun siellä olisi juuri passeli lahja ja hän voisi sen samalla tuoda. Päätimme diktaattorin valtuuksin, että näin tehdään, muilta ei sitten kysytä enää mitään. Jännityksellä odotan miten moni haluaa kuitenkin osallistua kustannuksiin...