torstai 14. toukokuuta 2015

Ahdistusta ja hyperventilointia

Joskus kauan kauan sitten (tai ainakin melkein kaksi vuotta sitten) tein jotain, minkä tiesin vaativan huomiotani pitkään ja mille olisi deadline sitten joskus. Hyvin pitkän ajan päästä, joten ehtisin hyvin valmistautua. Aloitin homman intoa puhkuen, kunnes tuli stoppi. Se stoppi on jatkunut tähän asti. Viime viikolla sain sitten muistutuksen asiasta ja ihan oikeasti hetken aikaa nieleskelin tyhjää, sydän teki muutaman ylimääräisen lyönnin, silmissä musteni ja harkitsin maasta muuttoa. No ainakin läheltä piti.

Ostin tuolloin Nukkekotiyhdistykseltä talopaketin, rintamamiestalon. Tätä tehtiin aikanaan yhdistyksen 20-vuotisjuhlan kunniaksi muutamia kappaleita (en muista montako, googlatkaa) ja suuren suosion takia sitten myöhemmin muutamia lisää, kaikkiaan 100 kpl. Kirjoitin tästä pitkän sepustuksen tuonne toiseen blogin tynkään, joten en toista itseäni. Mutta tarkoitushan yhdistyksellä oli, että kaikki 100 taloa ovat valmiina ja näytteillä yhdistyksen täyttäessä 25 vuotta. Nyt sitten oli lehdessä viime viikolla, että tuo pahuksen juhlavuosi on ensi vuonna! *hyperventilointia*

Entä missä vaiheessa olen minä taloineni? Osat on pohjamaalattu, tapetoitu ja nätisti pinottu jemmaan. Siinä kaikki. Mutta eihän tässä paljon puutu. Tarvitsee vain kasata tuo, tehdä ovet ja ikkunat, laittaa lattialistat ja tehdä takat ja huonekalut ja kaikki pikkusälä ja piha. Ja ulkoverhoilu. Sitten täytyy enää etsiä sopivan kokoinen ja tukeva kuljetuslaatikko ja keksiä millä tuon saa kulkemaan Tampereelle ensi helmikuussa. Helmikuu! 2016! *hyperventilointia* Onhan sinne aikaa, monta kuukautta, mutta tunnetusti aika sujahtaa ohi nopeasti kuin öljytty saippua. Lisäksi ajatus siitä, että talo sitten on siellä jossain kaukana, luoja ties kenen käpälöitävänä, hirvittää. Voi kamala, minun pikkunen siellä jossain, ihan ypösen yksin. Sikäli mikäli se nyt ylipäätään edes valmistuu, mikä suoraan sanottuna ei vaikuta ihan kovin uskottavalta tällä hetkellä. Toisaalta sen verran on suvun sisukkuutta minussakin, että jos jotain päätän, niin se tehdään. Minä itte ja vaikka perä edellä puuhun, jos niikseen tulee. Ei siis tarvitse kuin päättää.

Hätätilassa talossa tehdään julkisivuremonttia ja koko talo on peitetty suurilla suojamuoveilla. Ihan hyvä varasuunnitelma minusta. Tai ehkä talossa on juuri sattunut valtaisa tulipalo ja pystyssä on enää piippu ja savuava kivijalka? Tai eletäänkin vuotta 1950 ja taloa vasta rakennetaan. Tontille kivijalka ja kasa puutavaraa, viiden kilon säkki Bilteman sytyketikkuja luulisi hämäävän ketä tahansa. Kyllä tämä tästä.

Illan lakkopäivitys
positiivista: ei ostettuja askartelujuttuja
negatiivista: ei tehtyä inventaariota kuvatunnustuksineen
houkutuksia:  Nyt olisi Tigerissa sellaisia puisia viuhkoja, joista saisi todella kauniita puulistoja, reikäkuvioituja. Niistä saa nättejä tuolin selkämyksiä, lampunvarjostimia, sermejä... hintaa olisi huikea euro. Pahus. Oikeastaan pitäisi kyllä yhdelle kaverille ostaa, hän on sellaisia kaipaillut ja hänellä ei ole Tigeria lähellä. Uskaltaisiko sitä käydä katsomassa paikan päällä ja ostaa toiselle noita? Malttaako jäädä itse ilman?

1 kommentti:

  1. Paras hetki on se viime hetki! ;) Ei nyt vielä kannata hyperventiloida, tammikuussa voit jo vähän alkaa ehkä panikoimaan. :D

    VastaaPoista