tiistai 24. maaliskuuta 2015

100 päivää, 100 tunnustusta?

9. päivä kääntymaisillään iltaan ja yhä kuivilla. Olen jopa uskaltanut katsoa netin Askartelukirppistä. Samoin olen vanhasta tottumuksesta vilkuillut Facebookin kirpputoriryhmiä, mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan pääsisi ainakaan ihan hetkessä. Tänään oli tarkoitus käydä Paperipilvessä hakemassa ennakkoon tilaamani tuote, mutta flunssainen olo sai päättämään toisin. Ehtii sen huomennakin ja samalla reissulla voi käydä sitten kirpputorillakin.

Mutta kuten otsikko lupailee, nyt olisi luvassa tunnustuksia. Suuria salaisuuksia varastojeni synkistä syövereistä. Kera kuvien, mikäli saan sellaisia tähän liitettyä/linkitettyä. Minähän sanoin, että minulla on pieni ongelma ostaa kaikenlaista, mikä sitten jää enemmän tai vähemmän käyttämättä. Tai innostun jostain uudesta ja hankin siihen välineitä, jotka sitten odottavat sitä oikeaa hetkeä. Kauan.

Tässä on virkkuukoukkuni, toivottavasti ne nyt ovat kaikki tässä, eikä niitä piileskele vielä jossain. En ole kovin innokas virkkaaja, tosin virkkausinnostuksen iskiessä koukku on kyllä käytössä jonkin aikaa melko tiiviisti. Silti tuossa on aivan turhan monta ohuen ohutta koukkua, joita en ole rohjennut edes kokeilla. Ajatuksena oli joskus, että voisi nukkekotiin koittaa virkata pitsiliinaa tai jotain. Ehkä se vielä jonakin päivänä toteutuu. Ehkä se olisi hyvä toteuttaa, kun näkö on vielä kelvollinen? Vaikka suurennuslasi taitaa olla silti aiheellista kaivaa esiin ja hyvä valaisin.
Näkyykö muuten kuva oikeasti noin surkeana, vaiko vain tässä esikatselussa? Ei ole lähellekään sitä tasoa, mitä sen pitäisi olla! Noin huonolaatuista kuvaa en saa edes kännykällä pimeässä.

Sitten pitkät puikot. Huomaa hyvin monipuolinen laatu, on metallia, muovia, bambua, ohutta ja paksua. Näitä sentään on käytettykin, ainakin joskus. Bongaa kuvasta siihen kuulumaton esine ja tunnista joukosta mummuni kätköistä saadut puikot. :D
Ilmeisesti kolmatta kuvaa ei enää kehtaa blogger julkaista, olkoon siis sukkapuikot yhä salaisuutena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti